Hommia pelialalta

marraskuu 13, 2006

Tällä hetkellä aktiivisilla pelaajilla on ainutkertaisen hyvät mahdollisuudet käyttää hyväkseen harrastustaan johonkin vähän suurempaan. Web 2.0:n tarjoamien mahdollisuuksien lisäksi pelaaja voi saada ihan oikeita töitä, sillä Suomen Microsoft etsii Gaming Specialistia neljän kuukauden määräaikaiseen tehtävään. Toimenkuvaan kuuluu mm. pelitestaaminen ja pelitapahtumiin osallistuminen. Tehtävään edellytetään pelikokemuksen lisäksi mm. viestinnällisiä kykyjä. Hakuaikaa on 30.11.2006 asti. Lisätietoja Manpowerin sivuilta.

Viestinnällisiä kykyjään pääsee hiomaan myös Konsolifinissä, sillä sivuston Nintendo-puoli etsii lisää uutistoimittajia. Konsolifin toimii harrastepohjalta, minkä takia työstä ei makseta korvausta. Työhön edellytetään pitkäaikaista sitoutumista ja luovaa äidinkielen (suomen) käyttöä. Hyvin hoidettu työ konsolifinin uutistoimittajana saattaa tarjota pidemmälle etenevän uran pelitoimittajana. Lisätietoja Nintendofinistä.

Lisäys 15.11.2006: Myös Livegamers.fi -verkkosivusto etsii varsin usein avustajia ja uutisten kirjoittajia. Paras keino päästä mukaan lienee yhteisöön liittyminen ja pätevyytensä osoittaminen sitä kautta. Harrasteyhteisönä toimiva Livegamers keskittyy Xbox-pelaamiseen, eikä työstä makseta rahallista korvausta. Kiitos vinkistä Susannalle.


Mediapeliä

marraskuu 1, 2006

mediaa

Yksi konsolisodan taisteluista käydään väistämättä mediakentällä. Taistelu käydään huomiosta: kuka saa sitä eniten, keneltä sitä saadaan ja millaista huomio on. Suuri yleisö muodostaa mielipiteensä pääosin median ja mainonnan takia. Kerran saatua mielikuvaa on vaikea muuttaa. Esimerkiksi GameCube sai osakseen lasten konsolin imagon, ja sitä Nintendo ei saanut karistettua laitteeltaan koskaan joistakin yrityksistä huolimatta. Sana – oli se sitten hyvä tai huono – lähtee kiertämään ja pian konsoli on joko hyvässä kierteessä tai noidankehässä.

Vaikka viime sukupolvessa Sonyn Playstation 2 saikin eniten huomiota, nyt palstatila jaetaan uudelleen. Tällä kertaa Nintendo on vahvoilla, sillä median suosikiksi nousevat yleensä pienet haastajat ja uudet innovaattorit. Merkkejä kasvaneesta palstatilasta on jo nähty, kun mm. business-lehdet ovat kiinnitäneet huomiotaan Wiihin. Playstation 3 saanee puolestaan huomiota ainakin tehojensa suhteen. Todennäköisesti media hypettää PS3:a muutenkin, sillä Sonylla on ainakin aiemmin ollut kykyä laulattaa valtavirtalehtiä tahtipuikkonsa mukaan. Näinhän kävi mm. PS2:n ”emotion enginen ” ja raketinlaukaisukyvyn kanssa. Tosin tällä kertaa vastaavaa ei olla vielä nähty. Päinvastoin pelimedia on suhtautunut varsin kriittisesti joihinkin PS3:n ominaisuuksiin, kuten hintaan. Sony on myös saanut lunta tupaan peittelemättömästä kilpailijoiden kopioinnista. Mediahuomio on jokatapauksessa lähes taattu, sillä Playstation on brändinä niin tunnettu, että valtamedian toimittajat kiinnittävät siihen herkiten huomiota.

Tulevana talvena eniten median huomiosta joutunee taistelemaan Microsoft, sillä lähes yhtä aikaa julkaistava konsolikaksikko vie suuren osan median huomiosta. Euroopassa MS päässee kuitenkin helpommalla, kun vastassa on pelkästään Nintendo. Merkkejä MS:n vastareaktiosta uusien konsolien saamaan huomioon on jo tullut. Xbox 360:tta mainostetaan jälleen ahkerasti, minkä lisäksi kulman takana odottaa kasa tietoja MS:n suurpelistä, Halo 3:sta. Peli ei ehkä saavu samana päivänä kuin PS3, niinkuin alun perin luvattiin, mutta se ei estä peliä haittaamasta kilpailijansa saamaa mediahuomiota. Esim. merkittävä pelilehden, Edgen, uusin kansi keskittyy tähän suurpeliin, vaikka kaksi kilpailijaa julkaiseekin lehden myynnisäoloaikana uudet konsolinsa.

Kiihtyvä konsolisota sekä Sonyn ja Nintendon yhtäaikainen rynnistys markkinoille ovat joka tapauksessa hyväksi koko alalle. Taas kerran pelit saavat ansaitsemaansa huomiota ja siten markkinoiden koko saattaa kasvaa. Ehkä pelaaminen tulee uuden mediahuomion myötä jopa hieman lähemmäksi koko kansan viihdettä.